"Koivu ja puro"

On kevät ja kevääseen kuuluvat tulvivat joet. Tulva on jokakeväinen tuttavani, koska peltojemme läpi kulkee puropahanen, joka laskee Pyhäjokeen. Mielestäni tuo puro on tähän vuodenaikaan parhaimmillaan. Kesällä puro kitistyy, mutta pohjalla noruu sentään pieni tilkka vettä. Jos oikein sataa, voi kesällä kokea saman, hurjan tulvailmiön, kuin keväisin.

Lehmät laiduntavat molemmin puolin tätä puroa. Lapsena, kun jalkani olivat vielä lyhyet ja purossa välillä paljon vettä, en päässyt sen yli ponkaisemalla. Puron yli ei ollut siltaa. Siksi maalauksen koivu oli minulle varsin välttämätön ja rakas. Sen runko oli alaosastaan taipunut puron ylle ja kun oikein varovasti kiipesin sen mutkaiselle rungolle, sain siitä sen verran jalansijaa, että pystyin loikkaamaan puron toiselle puolelle kastumatta.

Opiskellessani tempera -menetelmää tehtävänä oli mm. maisemamaalaus. Oli kevät, lumet olivat sulaneet ja ensimmäiset kevätsateet saaneet mullan tuoksumaan ja nurmen hiljalleen vihertämään syksyisen kulokon alta. Aihevalinta oli helppo.

Varhaisen aamun tunnelma, kun aurinko ei ole vielä kunnolla noussut, mullan tuoksu ja koivun silmujen herkkä viherrys... voiko sellaista aistihavaintojen ryöppyä paremmin kunnioittaa kuin maalaamalla tunnelman? Nyt, kun katson maalausta seinällä, haistan mullan tuoksun, vaikka ulkona olisivat paukkupakkaset.

Maalauksesta tuli erityinen kunnioitus koivulle, koska pari kesää maalauksen valmistumisen jälkeen se kuivettui vai liekö märäntynyt? Sen juuret olivat lionneet puron pohjalla. Surin sen kuolemaa ikään kuin olisin menettänyt rakkaan ystävän. Myöhemmin puroa on perkattu ja se on alkanut muistuttaa enemmän isoa ojaa.

Minä olen jo aikaa sitten venähtänyt aikuisen mittoihin ja jalkojeni puolesta kykenen ylittämään puron sen kapeimmista kohdista, ellei sada niin paljon, että puro tulvii... Runsaita sateita ajatellen mieheni on huolehtinut siitä, että puron yli kulkee rumpu/silta, jota pitkin myös lehmät pääsevät jalkojaan kastelematta yli. 

Joka tapauksessa minusta on hienoa ajatella, että koivu elää yhä tässä maalauksessani. Kuten kaikki taiteilijat, minäkin ajattelen, että tekijän roolissa voin itse elää maalauksessani vielä kauan sen jälkeen, kun maallinen majani on maatunut... tässä maalauksessa voimme tavallaan elää uuden elämän kaikki kolme: Koivu, puro ja minä.