"Itämeren kalaparvi" lähettää terveisiä...
Itämeren tila on jatkuvasti esillä tiedotusvälineissä. Usein sen heikosta kunnosta syyllistetään myös meitä maanviljelijöitä. Todellisuus lie monimutkaisempi ja useampien tekijöiden summa.
Muutama vuosi sitten aihe oli erityisesti tapetilla - oli Itämeren "nimikkovuosi". Innostuin aiheesta Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen näyttelyn siivittämänä. Haaveena oli saada oma työ mukaan näyttelyyn. Paneuduin aiheeseen. Halusin tuoda suoraan katsojan silmien eteen kalat, nuo meren asukit. Miksi?
Ajattelin, että jos meri voi huonosti, voivat sen asukit huonosti. Meri on kalojen koti. Jos kotona on likaista ja vilisee tauteja, eivät kalat voi välttyä niiden hyökkäyksiltä. Kaukaa katsoen kaikki on hyvin: meressä vilisee kaloja. Kalaparvi on iso ja vilkasliikkeinen. Läheltä katsoen kaikki on toisin: Evät ovat repaleiset, suut vääristyneet, kyljet laikukkaita, silmät pullistuvat päästä... kalat ovat vammautuneet, sairastuneet... ja ne uivat kohti, kunnes ohittavat "taulun linssin". Hetken ajan näet jotain, mitä et halua nähdä. Kohtaat kalan yksilönä.
Heikkouden, vammaisuuden ja sairauden kohtaaminen ei ole helppoa. Se ei ole helppoa edes lähimmissä ihmissuhteissa. Yhtä vaikeaa on kohdata sairas tai vammainen kala. Heikko, surkea, kurja - vastenmielinen. Ja kun vielä uskaltaisi ajatella, että me syömme näitä kaloja... Olet sitä mitä syöt. Heikko.
Miten niin olemme heikkoja? Siten, että vältämme tarttumasta niihin pieniin asioihin, jotka helpottaisivat meren tilaa, parantaisivat kalojen elinolosuhteita. Kaikki meistä eivät pysty vaikuttamaan isoihin tekijöihin. Jotkut pystyvät, mutta eivät hekään yksin. Jokainen pystyy kyllä vaikuttamaan pieniin asioihin ja pienistä puroista syntyvät suuret joet... Mihin ne joet nyt virtasivatkaan...???
