...kertoo siitä, miten vaikea on lähestyä surun tai vaikeuksien keskellä eläviä lähimmäisiä. Usein taustalla seuraava hahmo näkee tilanteen selkeämmin, laajemmasta näkökulmasta. Kenties hänellä on omakohtaista kokemusta vastaavasta tilanteesta. Omien vaikeuksien tai surujen kasvattamana kehittyy uudenlaista ajattelua kullekin meistä, syntyy valaistumisen hetkiä.
Tilanteessa, jossa lähimmäisemme kokevat jotain vastaavaa, olemme varsin avuttomia. Jäämme seuraamaan tilannetta taustalta, emme uskalla lähestyä. Ikään kuin surun ja vaikeuksien muuri olisi kasvanut juuri meidän eteemme estämään yrityksemme auttaa. Tuo muuri koostuu omista ajatuksistamme. Mitätöimme kykymme myötäelämiseen. Ajattelemme, että emme osaa oikeita sanoja, emme osaa lohduttaa eikä meillä ole aikaakaan. Parempi seurata kauempaa, miten käy.
He, joilla juuri nyt on vaikeaa, käpertyvät helposti murheittensa alle voimattomina toimimaan. Yhteydet ulkomaailmaan tuntuvat mahdottomilta, kun voimia ei tahdo riittää arjen pyörittämiseenkään. Näkökulma supistuu ja voimat kamppailla elämässä eteenpäin hupenevat.
Tämän akvarellin on tarkoitus herättää meitä kutakin ajattelemaan kohdaltamme, miten voisimme ottaa ratkaisevan askeleen, ojentaa käden tai sanoa pari sanaa. Ehkä vain ylittää oma muurimme ja lähestyä sille etäisyydelle, että kuuntelijana oleminen olisi mahdollista. Haluatko todella katsella vain taustalta, kun lähimmäisesi kärsii? Otetaanpa nyt SE askel.
